TS-galluppi kertoi pitkästä aikaa jotain (linkki). Juha Mieto on feministi! Gallupin perusteella feminismin opit ovat piintyneet erityisen tiukkaan juuri keskustapuolueen mieskansanedustajien keskuuteen. Olen siis ollut alati väärässä syyttäessäni sukupuolisen epätasa-arvon aiheuttajiksi keski-ikäisiä valtaapitäviä miehiä. Toki olen syytökseni kohdistanut ennen kaikkea ay-puolueiden riveihin, joihin keskusta ei perinteisesti lukeudu.
Nyt tehty gallup on merkityksellinen osoittaessaan diletantismin ja ohipuhumisen ongelmat kieltämättä varsin kryptisille teeseille perustuvan aiheiston äärellä. Edelleen pitäisin kuitenkin kohtuullisena, että näinkin tunteita herättävän teeman kohdalla haastatellut olisivat ennakkoluulottomasti edes hetkeksi paneutuneet kysymyksen teoreettisiin lähtökohtiin. Mitä helvettiä perheellinen hyvätuloinen kulttuuriministeri tarkoittaa todetessaan olevansa radikaalifeministi? Onko kulttuuriministeri tietoinen 70-luvun radikaalifeministisestä liikehdinnästä, siitä, johon jokaisen toimittajakoulua käyvän nuhteeton esikuva, edustaja Tuulikki Ukkola viittaa polttamalla munasuojansa, ilmoittamalla, että “Feminismillä on hirveä kaiku. Feminismi tallaa kaikki miehet alleen, tämä on se merkitys.” Edustaja Ukkola antaa kyllä hyvin käydä edellisessä ilmi, ettei tiedä puhumastaan asiasta tuon taivaallista. Keski-ikäinen sosiaalidemokraattinainen Väätäinen ilmoittaa sen sijaan kunniakkaasti ykskantaan diletantisminsa, ettei tiedä, mitä kaikkea feminismi tarkoittaa. Harva tietää. Minä en väitä lukeutuvani näihin harvoihin feministisen tutkimuksen akateemiset perusopinnot läpikäyneenä.
Yksinkertaista on kuitata koko kysymys akateemisesta feminismistä toteamalla, ettei pikkuseikkoihin takertuvalla tutkimuksella ole mitään annettavaa käytännön tasa-arvolle. Melko rohkeaa puhetta, väitän, siinä missä kaikki sorron mekanismit ovat pohjimmiltaan kieleen perustuvia. Kielessä rakennettuja binaaripareja, eroja. Toisaalta voi tuntua kohtuuttomalta syyttää kansanedustajia hyvinkin omituisia muotoja mediassa saavan feminismin sateenvarjokäsitteen vinoutuneesta tulkinnasta. Vai onko? Mitä kertoo kansanedustajan yleisestä vireystasosta, jos vastaa kysymykseen “oletko feministi?” argumentoimalla, että “Olen kokolihaa syövä hetero MIES” (Pekka Vilkuna, kesk.).
Juha Miedon feminismi on onneksi terveellä pohjalla. Mieto on feministi, koska naisiin verrattuna miehet ovat vellihousuja. Olen salaa pahoillani, etten saa kuulla toisen mieshiihtäjälegenda Marjo Matikainen-Kallströmin (kok.) kantaa omaan feminismiinsä, Matikainen-Kallström kun pyyhki tällä kertaa perseensä havujen sijaan koko kysymyksellä. Kokoomukselle kysymys on muutenkin varmasti huikaisevan hankala (lukuunottamatta Kimmo Sasia ja Tuulikki Ukkolaa); tasa-arvotupoa ajavalle leimautuminen tissiliivienpolttelijaksi (josta ilmiöstä ei siitäkään ole kuin 35 vuotta aikaa ja eihän tuossa ajassa mikään liike sisällöllisesti muutu!) ja vasemmistoradikaaliksi (termi Pertti “V” Virtasen, PS., joka ilmeisesti viittaa heitollaan marxilaiseksi feminismiksi kutsuttuun poleemiseen ja myös 30 vuotta vahaan suuntaukseen) on ohdakkeilla koristeltu sudenkuoppa. Olen feministi, mutta. Ei, ei ole helppoa tasa-arvolla. Eikä edustajalla, jonka pitäisi päättää kannattaako tasa-arvoa vai väkivaltaa. Mainittakoon statistisena kuriositeettina tasa-arvoa kannattavan suunnilleen kolmanneksen, väkivaltaa kolmanneksen ja hiljentymistä kolmanneksen edustajista.
